Minulla vaan jatkuu äitienpäivä teemalla edelleen. Tällä kertaa tuli tällasia hempeempiä ruusukortteja. Ruusut on embossattu. En ole raaskinut hankkia sitä kuumailmapuhallinta, joten vanha leivänpaahdin ajaa saman asian. Varottava vaan ettei sormet pala. Leimakuvan laitan pihtien väliin ja sitten paahtimen päälle. Jokos te siellä toisella puolell olette äitienpäivä kortteja alkaneet askartelemaan?
Hei vaan �� Tervetuloa sivuilleni harrastuksieni pariin. Olen innostunut kovasti korttien tekemisestä ja käsitöitä teen myöskin lähinnä neulon ja virkkaan. Askartelu-ja käsityökärpänen iski n.10 vuotta sitten PS. Olen perustanut toiminimen Tmi.Eevan kortit& käsityöt ja Facebookista löytyy sivuni, jossa on tuotteitani myynnissä. Tervetuloa sinnekin.�� Ilahtuisin myöskin suuresti pienistä kommenteistanne :)
maanantai 17. maaliskuuta 2014
sunnuntai 16. maaliskuuta 2014
Taittelukortti
torstai 13. maaliskuuta 2014
Lilaruusu Äidille
Ei voi mitään ,niin tykästynyt olen tähän leimaan, että samalla mallilla mennään. Tällä kertaa lilan värisenä. Sitä paiti äitienpäivä on jo noin kuukuden päästä. Tänäänkin aivan mahtava aurinkoinen keväinen sää. Mutta viikonloppuna pitäs palata taas arkeen ilmojen suhteen. Lunta ja tuulta tiedossa. Mutta ei voi valittaa taivaalta tulee mitä tulee ja siihen on tyytyminen.
keskiviikko 12. maaliskuuta 2014
Keltaruusu Äidille
Mukavaa keskiviikkopäivää. Niinn se vaan kaksi vapaapäivää mennä hurahti. Mutta ulkoilusäät olleet mitä mainiot. Aurinko paistaa ja lämmintä 7-8 plus astetta. Enpä muista koskaan olleen tällaista vähälumista ja lämmintä talvea. lunta ei näy kun siellä täällä ja kukkapenkin kasvitkin alkaa jo heräilemään. Ennen töihin lähtöä tein vielä samanlaisen ruusukortin. Tätä on niin ihana värittää ja tällä keltaa keltainen. Varmaan tulee vielä lisääkin ja minusta sopii hyvin äitienpäivään. 
maanantai 10. maaliskuuta 2014
Onnittelut Äidille
Maanantai on jo illassa ja vielä innostuin tekasemaan kortin. Ruusu on digileima jonka värittelin bromarkereilla. Tästäkin tuli sitten loppujenlopuksi aika simppeli enkä paljon koristeita laittanut. Ruusu on aika iso joten sehän tässä pääasiassa on.. P.S tänään oli vapaapäivä ja ulkona lämpöasteita 6-7 että kovin keväiseltä tuntuu.
lauantai 8. maaliskuuta 2014
perjantai 7. maaliskuuta 2014
Ääriviivatarra kortit
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
-
Moikka. Pitihän se minunkin tämä hittineule ”pyllytin,peputin...”( millä nimellä kukin tätä kutsuu ) tehdä. Käytin 7- veikkaa, ja helman ku...