torstai 8. toukokuuta 2014

Hieno neiti

Myöhäistä torstai-iltaa. Mun pitäs olla jo nukkumassa kun aamuherätys töihin on klo 4.15. Mutta pakko oli tehdä kortti valmiiks kun tämän digin latasin. Tämä vaan on niin hellyttävä. Nyt pitemmittä puheitta pää tyynyyn ja nukkuman. HYVÄÄ YÖTÄ!

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

kirjekuorikortti Äidille

Heippa taas pitkästä aikaa ainaskin musta tuntuu, että en ole saanut tänne aikoihin mitään. Joskus tekee ihan hyvää pitää ns. "luova tauko". Äitienpäivä vaan lähestyy ja tällä teemalla mennään. Eipä vielä tiedä kuka tämän kortin saa, kun oma äiti on ollut jo vuosia mullan alla. En ole kirjekuorikorttia tehnyt aikasemmin , joten siinäkin mielessä oli kiva tehdä jotain erilaista. 

torstai 1. toukokuuta 2014

KRANSSI

Täällä ollaan taas. ja Vappu on ja illassa. Työn merkeissä mennyt ja vielä huomisen aikasen aamun kun jaksaa niin sitten pääsee vapaalle. Yhdeksän päivää yhdellä vapaalla alkaa jo tuntua. Tämän kranssin olen tehnyt vessapaperirullista ja värittänyt spray maalilla kultaisella ja mustalla. Hiutaleet on big shotterilla leikattu. Jemmassa olisi moneenkin kranssiin rullia, jospa joskus taas intoudun tekemään  lisää. Ilmat on muuten kylmenneet huomattavasti, ja tänään vähän räntääkin tuli. Mutta ootellaan rauhassa lämpimämpiä ilmoja.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Hääparille 2

Perjantai-iltaa 25.4 on miun syntymäpäivä. Töitten merkeissä päivä mennyt, mtta pitihän päivää vähän juhlistaa prinsessakakulla. Vielä iltapuhteella tein tämän hääkortin. Leiman olen hankkinut joku aika sitten, mutta nyt tein ensimmäisen kortiksi. Todella kaunis leima ja muunneltua saa väritystä muuttamalla. Nyt kohta nukkumaan aamuvuoro kutsuu.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Hääparille

Heippa vaan! Tänään tuntuu eilisen lämpimän päivän jälkeen taas tosi viileältä, vaikkakin aurinko paistaa. Ennen iltavuoroon lähtemistä tekasin hääkortin vaihteeksi. Violettisävyinen oli ajatuksena, ei niin perinteistä valkoista.Tämä digileima on vaan minusta niin hellyttävä yksinkertaisuudessaan.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Onnea Kihlaparille

Hyvää huomenta! Pääsiäinen on takana ja aivan ihanat säät olivatkin pääsiäisenviettäjillä. Kesämökillä tuli käytyä ja ensimmäiset päiväkahvit siellä tuli juotua koko elämäni aikana näin aikaisin. Koirakin heitti talviturkin ja sukelteli pohjasta kiviä. Tämän kortin tein The Paper Shelterin...Stylish Flirting digillä. Niin ihania leimoja on siellä, että sormet jo syyhyää tehdä lisää. Katsotaan!!!

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Onnea Ylioppilaalle

Pitkäperjantai-iltaa. Päivä ei ainaskaan tuntunu pitkältä, nimittäin innostuin vapaapäivänä siivoomaan ja laittamaan grillikatoksen kuntoon. Autovaraston raivaus tuotti peräkärrillisen tavaraa kaatopaikalle, isäntä vaihto molempiin autoihin renkaat: Lopuksi vielä autojen imuroinnit ja pesut, sen jälkeen sitä olikin ihan puhki, mutta onnellisena uurastuksen tulokseen. Hauva uskollisena odotti ja toivo että millonkas lenkille lähetään No illalla vielä pieni metsälenkki heitettiin. Tämä kortti vielä iltapuhteella. Ihan simppelilinjalla, ääriviivatarroilla ja muutamalla helmellä koristeltuna. Nyt nukkumaan ja huomenna työpäivä odottaa.


Pyllytin