sunnuntai 14. marraskuuta 2021

Pyllytin

Tämä pyllytin valmistui tilaustyönä. En ollut aikaisemmin tehnyt kun itselle ja tämä oli tilaustyö ja aivan eri mitoilla kun omani. 
Siinä sitten leventelin ja kaventelin ja sopivan sain aikaan. Onneksi tämä antaa paljon vapautta neuloa kun työ joustaa. Oli saajalle mieleinen.😊
 

lauantai 23. lokakuuta 2021

Suomi- sukat

 

Nämä sukat menee armeijan leivissä olevalle miehelle. Ajattelin antaa nämä itsenäisyyspäivänä. Jotenkin sopivat silloin tilanteeseen. 


tiistai 18. toukokuuta 2021

Moikka vaan ja mukavaa toukokuuta. Kesä tulla tupsahti melkein parissa päivässä. Ihastellen luonto heräsi puihin puhkesi lehdet ja ruoho vihertää. Helkettäkin ollut ja ihania aurinkoisia päiviä. Ulkona tulee oltua pihahommien parissa. Tein kuitenkin tämän kortin illalla ihan inspiraation mukaan. Nämä Cherry Balby kuvat on vaan niin ihania. Nyt puutarhakauppaan hankkimaan perennoita kukkapenkkiin.


 

torstai 22. huhtikuuta 2021

Kaksi kukkakorttia

Hei vaan ja keväistä huhtikuuta. Ilmat olleetkin keväisen lämpimiä ja lumet on saanut kyytiä. Tässä muutamat kukkakortit joihin käytin valmiskukkia vaihteeksi.


 

maanantai 5. huhtikuuta 2021

Hei vaan ja mukavaa pääsiäistä. 
Lumet sulavat kovaa vauhtia ja päivät olleet aurinkoisia. Nyt ma toisena pääsiäispäivänä ilma ollut kolea ja luntakin tullut hieman. Sopivaa puuhaa askarrella ja nämä vintagekortit tein ajan kuluksi. Ulkolenkkikään ei oikein innostanut. Ja näin Koronan aikaan vierailut ei ole sallittu, joten aika paljon tulee kotona oltua. Mutta toivotaan parempia aikoja.😊



 

maanantai 22. maaliskuuta 2021

Pyllytin

Moikka. 

Pitihän se minunkin tämä hittineule ”pyllytin,peputin...”( millä nimellä kukin tätä kutsuu ) tehdä. Käytin 7- veikkaa, ja helman kuvion otin islantilaisneuleesta. ( sekin on todoo  listalla ). Ihan kiva ja sopiva tuli. On hyväntuntuinen päällä ja lämmin. Tein vielä nauhakujan jos joskus vyötärö löystyy.


 

Lumometsän Tulkut

 


Hei vaan ja aurinkoista talvipäivää. Viimeinen pakkaspäivä ja yö tämän jälkeen alkaa olla lämpöasteita jatkossa. Lumet saavat kyytiä, ja sitä täällä vielä riittää.

Tein nämä ihanat tulkut jotka oli jo pitemmän aikaa listalla. Malli on Sinikka Nissin suunnittelema ” Lumometsän Tulkut ”. Malli muuten neulottu paitsi linnut on silmukoitu. Mukava malli oli tehdä.


sunnuntai 28. helmikuuta 2021

 

Mukavaa helmikuun loppua. Lumet sulaa kovaa vauhtia ja aurinkoiset päivät vaan lisääntyy. Vauva aiheella mennään. Junasukat ylhäällä virkatut vauvan tossut ja alhaalla neulotut pikkusukat. Kaikki mukavia ja erilaisia malleja tehdä.



torstai 4. helmikuuta 2021



 Näin pakkaspäivinä tein parit säärystimet. Ohje on JonSukat kirjasta, ja nämä on itseasiassa sukat,jätin vain terän pois.  Kivasti tähän malliin voi käyttää jämäkeriä.

lauantai 9. tammikuuta 2021

 Hyvää Uutta Vuotta. Ja toivon todellakin parempaa ja elämä täällä ja koko maailmassa palautuisi ennalleen.

Tässä vuoden ensimmäinen työ, tennarisukka,joka on tilaustyö. Nyt on luonto parhaimmillaan, ihanasti lunta ja upeat talviset maisemat. 


maanantai 21. joulukuuta 2020

 Tässä vielä viimeinen neulottu joululahja,nyt voikin keskittyä Joulun viettoon. 

Toivotan kaikille lukijoilleni Oikein Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta 2021. 🎅🎅


tiistai 15. joulukuuta 2020

Vuosi 2020 kohta takana

 Kohta joulu ja uusivuosi. Nyt on tämä vuosi jäänyt auttamattomasti väliin täällä. vuoteen mahtunut kaikenlaista elämänmuutosta. Mutta nyt on asiat pikkuhiljaa asettunut normaaliin uomaan. Muutamat joulukortit ja sukat sain aikaiseksi näin loppuvuodesta. Ne laitan nyt tänne. 










perjantai 28. kesäkuuta 2019

Lomafiiliksellä


Törmäsin tällaiseen digileimaan ja pakko oli ostaa. On niin kesäinen kuva ja kaksi eri värein korttia tein. Väritin Bromarkereilla.

torstai 27. kesäkuuta 2019

Tennarisukat

Heippa vaan! 
En olekaan aikoihin lisännyt tänne, kun Facebook sivuni vievät aikaa. Mutta nämä on viimeisin työni, ja ihanaa päästä taas neulomaan. Kolme kuukautta meni keväällä, kun ranne murtui ja sitä parantelin pitkään. Eihän tanne vieläkään ihan ” normaali” ole, mutta kipuja ei ole ja fysioterapeutti sanoi,että neulominen tekee hyvää kun ei liian pitkään yhteen putkeen neulo. 

 Jos haluat piipahtaa facebook sivuillani, niin se löytyy ryhmästä nimellä   Tmi.Eevan kortit& käsityöt.
                Mukavaa kesää.🌸🌸🌼🌼

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Tyttö ja labbis

Ulkona pyryttää lunta joten oli hyvä hetki tehdä kortti. Kahden labbiksen omistajana kun ilma hiukan paranee niin lähdetään porukalla ulos.

torstai 3. tammikuuta 2019

Kortit vähän iäkkäämmille pariskunnille


Tällaiset kortit tein vaihteeksi vähän iäkkäämmille. Eilen oli talven pahin pyry ja lunta on todella paljon. Talvinen maisema ha tänään vielä aurinko paistaa. Kaunista.

Pyllytin